Tietoa lutikoista

Seinälude, eli lutikka (Cimex lectularius) on laajalle levinnyt tuhoeläin, joka on Suomessakin nykyään tuttu näky. Aikuinen lutikka on n. 5 mm pituinen ja väriltään tumman ruskea. Lutikka leviää herkästi mm. ihmisten matkatavaroiden mukana. Se hakeutuu uhrinsa luo lämmön ja hiilidioksidin houkuttelemana, ja ihminen onkin yksi sen tyypillisimmistä uhreista.

Lutikka karttaa valoa ja käy aterioimassa yleensä öisin. Siksi sitä on vaikea havainta, ennen kuin ongelma kasvaa suureksi. Lutikka piiloutuu tyypillisesti sängyn rakenteisiin, lattialistojen tai taulujen taakse, pistorasioihin tai muihin sopiviin koloihin, lähellä ihmisen nukkumapaikkaa.

Vaikka lutikka ei tiettävästi levitä tauteja, on se ikävä riesa sen nopean lisääntymiskykynsä ja sitkeytensä takia. Aikuinen naaras voi munia kokonaisuudessaan jopa 200 munaa ja lutikka selviää hengissä jopa 8 kk ilman ravintoa tai happea. Siksi onkin tärkeää ryhtyä toimenpiteisiin heti kun ongelma havaitaan.

Lutikoiden torjunta

Torjunnassa apuna käytetään lutikan tunnistamiseen koulutettuja hajukoiria. Koirat opetetaan tunnistamaan elävän lutikan kaikki kehitysvaiheet munasta aikuiseen. Erottelukoulutuksella varmistetaan, että koirat reagoivat vain ja ainoastaan eläviin lutikoihin, eivätkä esimerkiksi kuolleisiin, tyhjiin kuoriin tai pelkkään vereen. Lutikan haju on hyvin mieto, joten etsinnässä tarvitaankin huomattavaa tarkkuutta, että pienimmätkin yksilöt saadaan paljastettua.

Koirien tyypillisimmät käyttökohteet ovat tiloja, joissa epäillään olevan lutikoita tai joissa on tehty torjuntaa, ja halutaan varmistaa sen onnistuminen. Koirat paljastavat yksittäisenkin lutikan kolostaan ilman, että rakenteita tarvitsee avata tai esimerkiksi listoja irroittaa.